I talked to a journalist from Helsingin Sanomat about positionality statements in science. My email response turned into a micro essay, so I’ll post it here.

“On yleisesti hyväksyttyä että tutkijan henkilöhistoria, koulutus ja monet muut tekijät vaikuttavat tämän tutkimusnäkökulmaan. Tutkijan itsereflektio on siksi tarpeellista ja mm. tästä syystä tiedeyhteisön diversiteetti (moniäänisyys) on tärkeä seikka: eri näkökulmista tutkittavaa ilmiötä tai ilmiökenttää tarkastelevat tutkijat voivat täydentää ja rakentavasti kritisoida toistensa 1) kysymyksenasetteluja, 2) menetelmiä, 3) aineistoja, ja näiden pohjalta tehtyjä 4) johtopäätöksiä. Tieteellinen luovuus ja tutkimusprosessille ominainen kollektiivinen virheenkorjaus (kollegojen kritiikin, vertaisarvioinnin kautta) hyötyvät tiedeyhteisön moninaisuudesta ja sen tunnistamisesta.

Viime aikoina on ehdotettu monenlaisia käytäntöjä, joiden päämääränä on parantaa tasavertaisuutta tieteessä. Monet ehdotetuista toimenpiteistä eivät ole erityisen kiistanalaisia. Positiolausunnot ovat vain yksi mahdollinen työkalu.

Positiolausunnon idean taustalla on ajatus siitä, että jokaisen tutkijan on hyvä pysähtyä miettimään omia älyllisiä vinoumiaan, arvojaan, ja sitä kuinka ne mahdollisesti vaikuttavat tehtävään tutkimukseen. Positiolausunnossa ei kuitenkaan ole kyse ainoastaan tästä reflektiosta, vaan ajatus on että reflektio tulisi sisällyttää osaksi julkaistua artikkelia. Kyse on siis ehdotuksesta muuttaa tieteellisiä julkaisukäytäntöjä.

Jo nykyisellään tutkijan tulee ilmoittaa intressiristiriidat ja usein myös tieto tutkimuksen rahoittajasta. Tieteen uskottavuuden kannalta on tärkeää pitää erillään tutkimustiedon tarjoaminen ja lobbaaminen.

Perinteisen julkaisumallin mukaan tutkimusartikkeli ei sisällä henkilökohtaisia tietoja sen kirjoittajasta. Päinvastoin, ennen artikkelin julkaisua tiedeyhteisölle vertaisarvioitavaksi lähetettävä käsikirjoitus anonymisoidaan. Siitä poistetaan kirjoittajien nimet, viittaukset näiden omiin julkaisuihin, ja muut seikat joiden perustella vertaisarvioija voisi pystyä päättelemään kuka artikkelin on kirjoittanut. Tämän käytännön perustelu on ajatus siitä, että tutkimusartikkelissa esitetty argumentti puhuu itse puolestaan; artikkelin johtopäätösten uskottavuutta arvioidaan käytettyjen menetelmien, kerätyn aineiston, ja aineistosta tehdyn analyysin ja tulkintojen valossa. Mikäli tutkimustuloksiin johtanut prosessi on tehty oikein ja esitetty selkeästi siten että periaatteessa kuka tahansa (käytännössä saman alan toinen tutkija) voisi sen halutessaan toistaa, ei pitäisi olla merkitystä sillä tekikö tutkimuksen suomalainen jatko-opiskelija vai Harvardin professori. Tiedeyhteisössä vallitsee tällainen periaatteellinen tiedollinen tasa-arvo: artikkelissa esitetyt väitteet tulisi ottaa yhtä vakavasti riippumatta siitä mistä päin tiedeyhteisöä ne ovat peräisin.

Vertaisarvioinnin toiminta on tieteellisen tiedon luotettavuuden ytimessä. Vertaisarvioijat voivat vaatia kirjoittajaa korjaamaan virheitä ja tarvittaessa avaamaan lisää tutkimuksessa tehtyjä valintoja näin lisäten tutkimuksen läpinäkyvyyttä, toistettavuutta, ja siten luotettavuutta.

Tieteellisessä artikkelissa esitetyistä väitteistä tekeekin tieteellistä tietoa oikeastaan vasta vertaisarvioinnin läpäiseminen. Oikein toimiessaan anonyymi vertaisarviointi voi suojella nuoria ja marginaalisia tutkijoita – ja valtavirtaa haastavia väitteitä – epäluuloiselta kohtelulta ja varmistaa, että myös heidän äänensä kuuluu tiedeyhteisössä.

On selvää ettei prosessi toimi täydellisesti, ja tiedeyhteisön kokoonpanossa ja sen toiminnassa on lukuisia vinoumia ja epäoikeudenmukaisuuden lähteitä.

Positiolausuntoja on ehdotettu yhdeksi tavaksi vähentää tutkijoiden päättelyvinoumista johtuvia virheitä ja parantaa tiedeyhteisön jäsenten tasavertaisuutta. Ehdotuksen motiivi on järkevä: realistisesti ottaen kaikkia tutkimusprosessissa tehtyjä valintoja ei mitenkään voi tuoda artikkelissa esiin. Esimerkiksi aineiston keräämiseen ja siitä tehtäviin tulkintoihin liittyy aina paljon jopa tiedostamattomia valintoja. Positiolausunnot voivat kenties auttaa artikkelin lukijaa pohtimaan, millaiset piiloon jääneet valinnat artikkelissa tehtyihin johtopäätöksiin ovat kenties vaikuttaneet.

On kuitenkin huomattava, että kuten monen muunkin institutionaalisen muutosehdotuksen tapauksessa, on hyvin vaikeaa etukäteen arvioida mitä positioinnin laajasta edellyttämisestä lopulta seuraisi. Ensinnäkin, paljon riippuu siitä kuinka positiolausunnot toteutetaan, kenen niitä pitää kirjoittaa ja kuka niitä lukee. Joidenkin ehdotusten mukaan positiolausunnot eivät ole osa vertaisarvioitavaa artikkelia, toisinaan taas ovat. On myös ehdotettu että vertaisarvioijat (ei siis artikkelin kirjoittajat) sisällyttäisivät omiin arvioihinsa positiolausunnon. Toiseksi, millaisia tekijöitä positiolausuntoon tulee sisällyttää, ja kuka siitä päättää? Ja niin edelleen. Positiolausuntojen käyttöönottoa puolustavissa puheenvuoroissa näihin kysymyksiin on esitetty useita eri vastauksia, eikä niissä ole selkeästi esitetty millaisten prosessien kautta positiolausuntojen julkaiseminen parantaa tiedon luotettavuutta ja tasavertaisuutta tieteessä.

Yhtäältä positiolausuntojen laajamittainen käyttöönotto voisi mm. kiinnittää huomiota vinoumiin julkaistussa tieteellisessä kirjallisuudessa. Toisaalta anonymisoinnin heikentäminen voisi vahvistaa prosesseja, joiden myötä vaikutusvaltaisten tutkijoiden on helpompaa saada tuloksiaan julkaistua ja marginaalisten tutkijoiden ääni taas kuuluisi entistä heikommin. Ei käsittääkseni myöskään tunneta, millaisia vaikutuksia positiolausunnoilla on artikkelien lukijakuntaan tai esim. polarisaatioon.

Eri vaikutusmekanismeilla ja niiden vaikutuksilla voi spekuloida, mutta kuten sanottua, systemaattisten tutkimustulosten puuttuessa niiden ennustaminen on hyvin hankalaa.”